Rinteen suvulle
Lapin Yrittäjäpalkinto

Rinteen suvulle myönnettiin Lapin Vuoden 2021 Yrittäjä -palkinto!

 

Rinteen suvun ensimmäinen myymälä aloitti Rovaniemen maalaiskunnassa vuonna 1922, jota ennen suku toimi kiertävinä laukku- eli kulkukauppiaina. Rinteen veljekset ostivat vanhan Lihakunnan kiinteistön vuonna 1983. Päätös oli valtava päätös nelikymppisten veljesten elämässä, mutta kauppapaikkaan uskottiin täysillä. Sijainti oli loistava, sillä Jätkänkynttilä-sillan rakennus oli suunnitteilla.

Kauppapaikka valmistui vuonna 1987, jolloin avattiin Lapin ensimmäinen K-Citymarket. Laajennustyöt aloittettiin 2000-luvulla ja uudistunut Rinteenkulma avasi ovensa 2007.

Rinteenkulman tiloissa toimii nykyisin iso valikoima erikoisliikkeitä, palveluja, ravintoloita, kahviloita sekä julkisia palveluja. Lisäksi Rinteenkulmasta löytyy monipuolinen K-Supermarket Rinteenkulma ja Alko.

Lapin Yrittäjien hallitus valitsi Rinteen kauppiassuvun Lapin Vuoden Yrittäjäksi,  poikkeuksellisen pitkän ja menetyksekkään uran takia, joka on jatkunut useammalle sukupolvelle. Kauppaliikkeillä ja kauppakeskuksella on iso merkitys paikkakunnilla ja lähialueelle. Suvun jäsenten pitämät yritykset työllistävät laajasti Lapin alueella. Lisäksi suku on panostanut paikallisuutteen ja näyttänyt pitkäjänteisen työn laadun yrittäjyyden saralla.